Erektio hieronnassa ilmasta seksiä

Mites, etenkin naishierojat, ovatko asiakkaanne koskaan alasti hieronnan aikana? Miten suhtaudutte jos miesasiakas riisuu kaikki vaatteensa pois ennen hieronnan alkamista? Tuli mieleen näin talvisaikaan kun kuitenkin joutuu pitämään ns.

Jotenkin tuntuu minun kohdallani että alastomuus on luonnollista ja usein kotonani olenkin ilman rihman kiertämää. Vaan kuinka siihen suhtautuu ammattihieroja? Itse kysymys on hieronnan kannalta täysin epäoleellinen. Tuskin kukaan kyseenalaistaa sitäkään tilannetta, kun lääkärissä riisuutuu. En tiedä yrittääkö kysyjä ajatella asiaa seksuaaliselta kannalta, vai mistä lienee kysymys. Vertailun vuoksi mainittakoon, että eräs ystäväni nainen on ihotautilääkärinä, eikä hän kokemuksen tuomalla rutiinilla kiinnitä mitään huomiota miesten erilaisiin peniksiin.

Minulla itselläni on tapana luontevasti talvella pyytää miehiä riisumaan täysin alastomaksi juuri pitkien kalsareiden vuoksi. Tämä tapa on niin yleinen, että samoilla asiakkailla on alastomuus luonnollista myös kesäaikaan.

Ei siinä kummallekaan osapuolelle ole koskaan ollut seksi mielessä, tai siitä ei ole ainakaan puhuttu. Se on luonnollista, että reisiä hieroessa suurin osa saa jonkinlaisen erektion, mutta ei siihen puolin ja toisin ole sen kummempaa huomiota kiinnitetty. Eli lyhyesti alastomuus on epäolennainen seikka, mutta luonnollinen hieronnassa. Tähän juuri halusin vastauksen. Mitään seksuaalista ei tapahtumaan liity,mutta kuten sanoin niin olen mieluiten alasti.

Tämä yli seksistynyt yhteiskunta vaan aina välillä tekee asioista monimutkaisempia kuin ne olisivatkaan. Pikkupöksyissähän ei olekaan niitä pitkiä lahkeita,joten niistä ei siis ole semmoista haittaa. Ja lisäksi minun kohdallani on kyse siitä että haluan olla alasti,koska se on jotenkin luontevampi olotila.

Minulle,ei siis välttämättä kaikille muille. Ja siitähän tässä onkin kysymys. Miten sinä hierojana kokisit moisen,vai olisko siinä sittenkään mitään.

Minulle on ihan yhdentekevää, onko asiakas alasti vai ei seksuaaliselta kannalta. Hieronnan kannalta olen sanonut asiakkaille, että riisukaa täysin alasti, koska silloin voi hieroa kaikki paikat ihan luontevasti. Asiakkaalle on miellyttävämpi, kun ei edes pikkuhousut kirista, ja voi rentoutua täydellisesti. Sehän on ihan luonnollinen asia, että osalla miehistä pikku veitikka haluaa myös tervehtiä minua, ja mikäpäs siinä kyllä se sopii.

Minä olen kyllä puhunut asiakkaiden kanssa seksitä, mutta ihan huumorilla ja ammattitaidolla selviää hienosti. Miehet ovat myös fiksuja ja kohteliaita. En usko, että kukaan ammattitaitoinen naishieroja pelästyy, jos asiakkaalle syntyy erektio. Kyllä niitä jokainen on varmaan nähnyt, eikä se ole kuin ihan luonnollinen asia. Sekin "ihme" luonnollinen asia on nähty, että joku mies voi olla niin herkkä, että ihan itsekseen laukeaa, kun alaraajoja hieroo. Näissä tapauksissa olen ollut kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja jatkanut normaalisti hierontaa.

Käyttäytyminen tässä tilanteessa pitää olla erittäin hienotunteista, ja olen mielestäni siinä onnistunut, koska nämäkin miehet ovat tapahtuneen jälkeen käyneet hieronnassa.

Eikä he sentään joka kerta laukea. Olen tehnyt senkin päätelmän, että on parempi olla miehen alasti ja laueta pyyhken alla kuin omiin housuihin. Eli suosittelen alastioloa oman mukavuuden kannalta. Miellyttävän valistunutta väkeä ja asenteet ammattilaispohjalta.

Hienoa, että hieronnasta puhutaan tällä palstalla ihan asiallisesti, ilman mitään seksuaaalista värinää. Itselleni alastomuus on myös ihan luonollinen asia kun menen hierojalle.

Tosin joskus jollekin hierojalle tämä ei tunnu itsestään selvältä. On kuitenkin yksi asia, joka minua askarruttaa ja hieman nolottaakin.

Kuulun niinhin "herkkiin" miehiin, joilla "laukaeminen" on joskus herkässä. En kuitenkaan ole enään mikään poika, vaan ihan normaalissa parisuhteessa elävä perheenisä.. Olen aivan varma, että hieroja kyllä huomaa laukeamisen sen verran värinää kyllä iholla! Joskus hieronnan loputtua on hieroja kysynyt tarvitsenko pareria öljyn pyyhkimiseen.

Kysyisin nyt olisiko reilumpaa kuitenkin todeta tämä asia hierojalle, ehkä voisi heti saada paperia ettei tarvitse maata "tuotoksissa" Muutenhan koko kokemus hyvästä hieronnasta kaikkine mielihyvineen on aivan loistava!

Kannanottoja hierojilta ja asiakkailta! Kyllä minä sinuna voisin edetä niin, että seuraavan kerran, kun "tämä vahinko" tapahtuu, ota reilusti asia hieronnan päätteeksi puheeksi, vaikka kuinka vaikealta tuntuisi. Jos hieroja on fiksu ja asiallinen, hän kyllä osaa hoitaa osansa tyylikkäästi. Kyllähän hyvässä hierontasuhteessa voi kaikista asioista hyvällä maulla puhua. Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että hieroja todennäköisesti tietää laukeamisen.

Itsellänikin on joskus niin käynyt, ja sille ei vaan voi mitään, kun se on tahdosta riippumaton toiminta. Voit vaikka sanoa, että olet niin herkkä ja kysyä häiritseekö se hierojaasi? Hierojanaisen kommentit ovat todella asialliset ja ammattimaisen hierojan kannanottoja. Olsi kivä tietää, missä hän ottaa asiakkaita vastaa. Uskon, että uusia tulijoita olisi.

Miksi ei saisi olla rentouttavan mukava olo ilman kiristäviä vaatekappaleita. Löytyykö Kuopiosta "ymmärtäväistä" naishierojaa, joka ei vähästä nolostu? Miesasiakas 66 v Olen vanhan puoleinen miesasiakas ja käyn säännöllisesti suunnilleen ikäiseni hierojanaisen käsittelyssä kokovartalohieronnassa.

Siinä vähitellen opin käytännön syistä ja hierojan suosituksesta olemaan nakuna. Siten ovat tarpeelliset toimenpiteet olleet helpommat hänen tehdä ja on se asikakkaallekin miellyttävintä.

Seisonut on, ja lauennutkin olen. Siihen kaikkeen on hieroja suhtautunut aina asiallisesti. Kysynyt vain joskus huumorin sävyisesti, että onko siellä nyt on jokin hätä, mihin olen vähän nolona todennut asian olevan aivan päin vastoin. Hieronnan päätyttyä hän ojentaa aina tarvittaessa,sen kummemmin kommentoimatta, paperipyyhkeen, jotta saan alapään karvani kuivatuiksi.

Palvelu on hienotunteista, ja asiakassuhde on jatkunut kauan. Olen jonkun kerran jättänyt spermalastit hierontapöydälle, mikä hävettää vietävästi. Ensi kerran kuvittelin, ettei sitä huomaa, mutta muilla kerroilla olen reilusti myöntänyt ilmiön. Lopussa on hieroja siistinyt pöytänsä, ei ole tullut mieleen pyytään paperia. Alaselän ja jalkojen hieronnassa laukeaminen on tietääkseni melko yleistä.

Keskusteltuani hierojani nainen kanssa, että kaikenikäisillä miehillä hän on nähnyt laukeamisia. Hänen ajatuksensa on asiaan liittyen, että keho toimii normaalisti näin kun hierottava rentoutuu. Uskon itse tämän asian olevan jotenkin tabu, niin siitä ei vaan puhuta, ja hierojillahan on vaikenemisvelvollisuus. Olen sitä mieltä, että tällainen laukeaminen ihan normaali urheiluhieronnassa osoittaan hierojan hyvää ammattitaitoa, ja toiselle rentoutuksen tilan täydellistä luomista.

Väitän että kaikki miehet saavat jonkun asteisen erektion aina alavartalon hieronnassa, herkimmillä se johtaa helpostikin laukeamiseen. Tässä vastakkainen näkemys, joka on vähän samansuuntainen edellisten vastauksten kanssa. Itse käyn mieshierojalla, ja nyt jo pitkään samalla hierojalla käyneenä parin ensimmäisen kerran jälkeen riisun aina itseni täysin alasti ennen hierontaa.

Sitä ei halua rentoutuessa pitää mitään vaatekappaletta päällä kiristämässä, ja voin näin rentoutua paremmin. Ei siinä alastomuudessa ole mitään hävettävää, se on ihan luonnollista. Luonnollisesti siihen ei kuulu mitään seksiin liittyvää. Olen kertonut tästä myös miehelleni, eikä hän sitä mitenkään ihmeellisenä pidä. Hän sanoi vain sitä erikoiseksi jos pitäisin vaatteita päällä hieronnassa. Hieronta on ihan kunniallinen ammatti, ja siihen kuuluu alastomuus.

Moniko meistä naisista käy gynellä alapää vaatetettuna?? En ymmärrä miksi esim. Minäkös tässä olen ujostellut Lisää vaan kommentteja kiitos! Minä en ole koskaan pohtinut tätä kysymystä erikoisemmin. Pitkän urani aikana olen ihan rehellisesti sanonut asiakkaille, että hieronnasta voi nauttia kaikkein parhaiten, kun on hierontapöydällä ilman rihman kiertämää.

Kyllä lähes kaikki ovat sen myös huomanneet. Asiakkaille on ikäänkuin hyvä suoja se, että tietysti peitellään pyyhkeellä, jotta tulee lämmin ja hyvä olo. Jotenkin täytyy sanoa, että yhä luontevammin ihmiset käyvät hieronnassa. Kolleegojeni kanssa keskusteltaessa, olemme todenneet, että hyvää kokovartalohierontaa on osittain vaikea toteuttaa, jos on jokin vaatekappale esim.

YouTube haluaa auttaa käyttäjiään ansaitsemaan enemmän videoillaan, mihin pyritään yhtiön mukaan muillakin kuin mainostuloilla. Robottiauto Marilyn harjoittelee itsenäistä pysäköintiä esineiden internetin tuella. Pääkuvan video Tesla peruuttaa parkkiruutuun ilman kuljettajaa - jääkö toimittaja alle? Jo aiemmin tietokone- ja konsolipelinä erittäin suosituksi noussut Fortnite julkaistiin maaliskuussa myös Applen iOS: Nyt Fortniten yltäneen miljoonan dollarin myyntiin ensimmäisen 90 päivän aikana julkaisunsa jälkeen.

Suoritus on erinomainen, ja Fortnitesta on tullut jättihitti myös mobiilissa. Pitkän uran tehnyt kokki Antti Vahtera opastaa videolla, miten keitetään täydellisiä uusia perunoita. Pitkään bulimiaa sairastanut nainen uskoo, että bulimia on oire jostain.

Hän itse käsitteli ruoan avulla ahdistavia tunteitaan. Juttusarjassa miehet vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin liittyen seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään!

Miksi miehet ovat bessewissereitä? Hän tekee jotain, mistä en pidä, ja sitten kärttää reaktiotani. Miksi naiset luottavat niin sokeasti omiin tunteisiinsa asiassa kuin asiassa?

Juttusarjassa naiset vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen! Voivatko mies ja nainen olla parhaita kavereita? Et voi vaikuttaa siihen, pettääkö miehesi sinua vai ei. Päätös on täysin hänen. Parisuhteen haluttoman osapuolen on turha syyllistää kumppania tämän haluista. Kun aurinko hivelee pintaa ja vaatteet vähenevät, alkaa myös seksikuvitus juosta.

Tämä palaute menee suoraan ohjelmien tuottajalle. Tämä palaute menee suoraan uutistoimitukselle. Tämä palaute menee suoraan nettivastaaville. Tämä palaute menee asiakaspalveluun, josta viesti ohjataan aiheesta vastaavalle taholle.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Nelostiellä kuuden auton ketjukolari — ruuhkauttaa liikennettä pohjoisen suuntaan Juhannuksen junaliikenteessä useita myöhästymisiä — puita kaatui junaradalle Savossa.

Työelämä Kaunis keho Arki. Useimmat huolet hierojan vastaanotolla ovat täysin turhia! Mainos   uutinen jatkuu alla. Tärkeintä kokemuksessa on nimettömän hierojan mukaan ilmaista hierojalle omat tarpeensa. Harrasta seksiä tänään kello Lue lisää aiheesta Työelämä. Lue lisää aiheesta Kaunis keho. Todellisuus voi yllättää — näin nainen oikeasti masturboi.

Älä tee tätä virhettä — pilaa kumppanin nautinnon. Entistä parempaa suuseksiä — naisen saa nauttimaan helpon kikan avulla. Nyt voit katsoa sitä videolta Muistatko, kun ohjelma loppui, ja putkitelkkarista tuli vain lumisadetta? Testaa keskikesän lemmenloitsut ja juhannustaiat!

Tampereella harjoitellaan autonomista parkkeerausta Robottiauto Marilyn harjoittelee itsenäistä pysäköintiä esineiden internetin tuella. Oikea tapa keittää uudet perunat — yksi muistisääntö kaikkein tärkein Pitkän uran tehnyt kokki Antti Vahtera opastaa videolla, miten keitetään täydellisiä uusia perunoita. Kysy miehiltä Miehet Mikä on miehen mielestä parasta seksissä?

Miehet vastaavat Miehet kertovat, mikä on parasta seksissä. Kysy miehiltä Parisuhde Miksi deittailet naisia, vaikket ole valmis suhteeseen? Miehet vastaavat Miksi mies deittailee, jos ei ole valmis parisuhteeseen?

Kysy miehiltä Mustasukkaisuus Miksi mieheni tekee minut tahallaan mustasukkaiseksi? Miehet vastaavat Juttusarjassa miehet vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin liittyen seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään! Kysy naisilta Intuitio Miksi naiset luottavat niin sokeasti omiin tunteisiinsa? Naiset vastaavat Miksi naiset luottavat niin sokeasti omiin tunteisiinsa asiassa kuin asiassa?

Kysy naisilta Seksi Miltä erilaiset penikset tuntuvat seksin aikana — huomaako eroa? Naiset vastaavat Juttusarjassa naiset vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen! Kysy naisilta Miksi naiset palelevat aina? Harrastin seksiä varattujen miesten kanssa — tästä syystä he pettävät kumppaneitaan Et voi vaikuttaa siihen, pettääkö miehesi sinua vai ei. Halukas nainen saa miehen sortumaan tähän ääliömäiseen virheeseen Parisuhteen haluttoman osapuolen on turha syyllistää kumppania tämän haluista.

Älä ota kesäkissaa, ota kesäkolli — säännöllisesti vaihtuva panokaveri tyydyttää hellesään himot Kun aurinko hivelee pintaa ja vaatteet vähenevät, alkaa myös seksikuvitus juosta.

Hierojaa ei tarvitse auttaa nostelemalla käsiä tai jalkoja hänen hierottavikseen; ainoa asia, jonka hieroja tästä oppii, on, ettei asiakas ole rento. Se on hieman epämukavaa. Jos kuitenkin nukahdat, otan sen kohteliaisuutena, älä koskaan pyydä sitä anteeksi, hieroja toteaa. Valitettavasti edelleen löytyy asiakkaita, jotka pitävät hierontaa jonakin aivan muuna kuin mitä se on. Mieshierojia huolettaa se, pitääkö asiakas toimintaa eroottisena, vaikka se ei ole sellaista.

Artikkelin nimetön hieroja puolestaan on kohdannut liian innokkaita asiakkaita. Eikä sillä ollut väliä, mistä hieroin häntä. Toinen asiakas esitteli erektiotaan hierojalle jo ennen kuin hieronta oli alkanut.

Lienee sanomattakin selvää, ettei tällainen toiminta ole hyväksyttävää. Yleensä hieroja kysyy, miltä hieronta on tuntunut, ja yritämme myös lukea kehonkieltä, muttemme ole ennustajia. Jos paine sattuu, sano. Eikö hieronta ole tarpeeksi syvää? Täytyykö sinun päästä pissalle? Noora julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan paketista, jonka hänen ystävänsä lapsi löysi Särkänniemestä.

Paketissa oli koru ja viesti. Suvin toiveissa oli rauhallinen synnytys ammeessa, mutta ensiraskauden aikana vatsa vain kasvoi, kasvoi ja kasvoi. Nyt Suvi kertoo synnytystarinansa. Ilonan asuvalinta meni kiusallisella tavalla pieleen: Näin se vaikuttaa tehokkuuteesi.

Nämä ovat huonoimmat hetket vilkuilla puhelinta. Onko tämä mainos loukkaava? Parikymppinen Louise julistaa peppukuvillaan: Täydellistä vartaloa ei olekaan! Naiset julkaisivat kuvia todistaakseen, että jokainen kroppa on bikinivartalo: Naisten tyypillinen virhe voi karkottaa miehet yöelämässä — "luulin olevani haluttava ja seksikäs".

Tutkimus paljastaa, mitä se voi kertoa sinusta. Kuplavesi nesteyttää siinä missä tavallinenkin — ota kuitenkin tämä seikka huomioon! Anna, 48, sairasti liki 30 vuotta: Miten toimit, jos lapsi katoaa väkijoukossa?

Vicky paljastaa tärkeän kikan: Liikkuva kyhmy naisen kasvoissa olikin ihon alle pesiytynyt mato. Sydämen eteisvärinä pysäytti Petrin, 38, kesken loman — varoittaa nyt muita: Mehiläisten sukupuutto olisi kuolemantuomio ihmiskunnalle. Sir David Attenborough kehottaa Facebook-päivityksessään elvyttämään mehiläisiä. Muistatko, kun ohjelma loppui, ja putkitelkkarista tuli vain lumisadetta? Kävimme Helsingin Kaupunginmuseossa tuijottamassa avaruuskohinaa ruudulta.

Nyt sinäkin voit katsoa sitä videolta! Hanavesi ja hiilihapotettu vesi nesteyttävät yhtä hyvin, Kyse on lähinnä siitä, kumpaa ihminen juo mieluummin. Googlen omistamaan YouTube-videopalveluun on tulossa uutta, kertoo 9to5Google.

VidCon -tapahtumassa esiteltiin muun muassa tuoreita menetelmiä ansaita rahaa tai fanittaa ihailemaansa tubettajaa. YouTube haluaa auttaa käyttäjiään ansaitsemaan enemmän videoillaan, mihin pyritään yhtiön mukaan muillakin kuin mainostuloilla. Robottiauto Marilyn harjoittelee itsenäistä pysäköintiä esineiden internetin tuella. Pääkuvan video Tesla peruuttaa parkkiruutuun ilman kuljettajaa - jääkö toimittaja alle? Jo aiemmin tietokone- ja konsolipelinä erittäin suosituksi noussut Fortnite julkaistiin maaliskuussa myös Applen iOS: Nyt Fortniten yltäneen miljoonan dollarin myyntiin ensimmäisen 90 päivän aikana julkaisunsa jälkeen.

Suoritus on erinomainen, ja Fortnitesta on tullut jättihitti myös mobiilissa. Pitkän uran tehnyt kokki Antti Vahtera opastaa videolla, miten keitetään täydellisiä uusia perunoita. Pitkään bulimiaa sairastanut nainen uskoo, että bulimia on oire jostain. Hän itse käsitteli ruoan avulla ahdistavia tunteitaan.

Juttusarjassa miehet vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin liittyen seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään! Miksi miehet ovat bessewissereitä? Hän tekee jotain, mistä en pidä, ja sitten kärttää reaktiotani. Miksi naiset luottavat niin sokeasti omiin tunteisiinsa asiassa kuin asiassa? Juttusarjassa naiset vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen! Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Sama tapahtui, mulle tossa pari viikkoo sitten, kun olin jo tutulla mieshierojalla, joka hieroi koko kropan. Hieroja siinä sanoi, että on tosi hyvä hieroa pakaratkin, kun ei ole alkkareita edessä. Jatkoi sitten hierontaa ja tunsin et stondis alkoi kehittyä.

Sitten takareisiä hieroessa mulla seisoi jo täysillä, eikä tuntunut loppuvan. Hieroja varmaan näki tilanteeni, koska kalu oli näkyvillä jalkojen välissä, eikä kääntyneenä ylöspäin. Jonkin ajan kuluttua hän lopetti hieronnan ja pyysi sitten kääntymään selälleen. Mulla täys stondis päällä, mutta hieroja ei ollut mitenkään vaivaantunut näkemästään asetteli mulle pyyhkeet päälle ja kalu siinä vielä luiskahti pyyhkeiden välistäkin näkösälle, mutta hän peitti sen ja jatkoi juttua, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Jotenkin tuntuu siltä, että näitä nyt varmaan tapahtuu ja ammattihieroja osaa suhtautua tollaseen ilman mitään häslinkiä. Oon naimisissa oleva mies ja kävin just miehen tekemässä kokovartalohieronnassa. En olis uskonut, mutta mulla alko seistä kun se hiero mun pakaroita. Olin tietty alasti ja se varmasti huomas. Mutta ei se tuntunu hämmentyneen siitä. Kaikkee se kosketus tekee.

Ihan luonnollinen ja tavallinen tilanne. Naishieroja olisi varmaan pettynyt, jos ei seisoisi käsitelyssä. Sama juttu, harmittaa naishierojan hieroessa reisiä, niin ei vaan ota kunnolla tanaan, varmaan pettymys myös hierojalle, niin no sitten jos tarraisi varteen kiinni niin voisi tulla eloa.

Olen aktiivisti liikkuva ja salilla treenaileva vajaa viisikymppinen kaveri. Hierojalla käyn aika säännöllisesti ja olen pääsääntöisesti käyttänyt mieshierojaa, jolla löytyy myös hiukka enemmän ruista ranteissa ja voimaa tehdä hierontaa, kun lihasta löytyy. Pari kertaa on käynyt on käynyt, että eureisiä hierottaessa on noussut oikein kunnon seisokki, että siinä pyyheliina on ollut komean telttana.

Molemmilla kerroilla hieroja on suhtautunut hyvin mutkattomasti asiaan ja todennut, että kyllä tuollaista sattuu varsin usein. Olivat eri hierojia nämä kumpainenkin. Hiukan siinä hierottavalla tuli vaivaantunut olo alkuun, mutta sitten aloimme puhua toisen kanssa hyvinkin syvällisesti seksistä ja aktiivisuudesta jne. Pidän aivan luonnollisena, että kalu saa erektion mikäli nainen hieroo ja varsinkin kehon etupuolelta.

Mitä kumman häveliäisyyttä siinä tarvitsee tuntea? Eri asia on, jos hierottava verbaalisti häiritsee hierojaa kaksimielisillä ehdotuksillaan.

Itse otan kiitollisena vastaan ehdotuksen, jos hieroja haluaa asiakasta palvellakseen hieroa jäykkyyden pois myös kalustani. Luonto se vain meissä miehissä tuo ilmi itsensä. Eri asia sitten on, kuinka sen kanssa toimimme. Tuo on aika normaali tilanne. Minulla oli naishieroja ja kun olin siinä selälläni niin tuli ihan kunnon erektio. Pyyhe vaan oli vähä korkeella. Suhtautu ihan normaalisti ja sano että on ihan normaalia.

Aluksi olin vähän nolona. Sanoi että saa paremmin hierottua pakaroista ilman pyyhettä. Siinä kun se sitte hiero niin kalu pommpasi ihan kunnolla. Nolona olin aluksi, mutta se on ihan yleistä. Suostu hieromaan kovuuden pois ja annoin kyllä hieroakkin.

Sen verran alussa tuli erektio niin sain vielä toisen kun jalkapohjaa hiero ja iso kun minulla on niin vähän pyyhkeen alta pää pilkisti. En kehdannut pyytää toista kertaa kaluani hieromaan niin jäi sitten siihen, mutta ainakaan tämä ei ottanuy mitenkään pahasti. Kävin samalla hierojalla vielä pari kertaa ja jokaisella kerralla pakaroista hieroessa pomppasi pystyyn. Eli ei siis ole mitään hävettävää jos erektio tulee kesken hieronnan.

Jos hieroja on vaivaantunut niin yrität lopettaa. Muuten voi ihan hyvin antaa pysyä pystyssä. Voiko reilusti pyytää naishierojaa hieromaan jäykistyksen pois, mitä olette mieltä? Itse en pyytäisi enkä kyllä varmaan suostuisikaan jos hieroja suostuisi hieromaan pois. Se olisi mielestäni loukkaus tyttöystävälleni. Mieshierojalla ollessani pomppasi kalu pystyyn ja kun olin siinä mies hierojalla niin en pitänyt edes pyyhettä päällä. Yritti hieroja olla kattomatta, mutta levossa munani on n.

Tarjoutu hieromaan jäykkyyden pois, mutta en antanut ettei ois tullut orgasmia vielä päälle. Laitto pyyhkeen siihen päälle ja oli aika telttana kyllä. Jalkoja hierossa oli jo laskenu niin kalu roikku siinä jalkovälissä niin siirsi kyllä pyyhkeen. En suosittele että annatte hieroa sen pois. Kaverini kertoi että oli naishieroja vähän kauhistunut kun orgasmi tuli kun hieroi jäykkyyttä pois.

Juu, itsekkin olen huomannut miten paljon hieronta vaikuttaa miehen kroppaan, kun hieron viikoittain erästä miespuolista kaveriani. Nyt yhden ainoan kerran hänelle ei ole tullut erektiota, kun kokeilin käyttää kehoni painoa enemmän hyväksi. En ole vielä oikein päässyt tämän asian takia varmuuteen siitä, että onko minun kannattavaa mennä joskus ihan hierontakurssille ja tehdä tästä ammattini. Eipä ehkä kannata Jos et halua että miehillä tulee erektiota ei kannata mennä sillä harvoilla ei tule erektiota hierojalla.

Ei mulla ainakaan tule, pelle. Ehdotan että hierot eri tavoin jos tuo erektio siis sinua häiritsee. Suurella osalla kyllä tulee kun hieroo oikeista kohtia. Kummasti alkaa elin kohoilla reisiä hierottaessa, mikä neuvoksi vai antaako vain uljaasti kohota? Eipä sitä voi estää, jos kerran alkaa seisomaan.

Kuten sydämen lyöntiään ei voi lopettaa. Mitä se haittaa jos alkaa seistä. Toisilla hermotukset menee niin, että reisiä hieroessa vaikutus ulottuu muiinkin lihasryhmiin. Hieronnan aiheuttama kudosten liike tuntuu lihaskalvoja myöten muihinkin lihasryhmiin. Antakaa pojat rauhassa jököttää, kyllä se ohi menee, eikä ammattilainen pienistä hätkähdä. Etureisien sisäpinnat ovat herkimmät alueet keulimiselle. Sori vaan monille keskustelijoille, mutta tuskinpa ootte edes olleet hieronnassa. Mulla ei ole tullut pakarahieronnassa kuin puolistondis, sille ei kyllä voinut mitään ja mitä siitä.

Mutta osa tän ketjun jutuista on aika varmasti fantasiaa. Se tilanne ei tod ole seksuaalinen. Oon käynyt luovuttamassa spermaakin, eikä siinä mun mielestä ole mitään noloa kiikuttaa luovutushuoneesta spermapurkki labraan, vaikka kaikki paikallaolijat tietävät, että luovutushuoneesta tullessani olen juuri vetänyt käteen. Kun seksuaalisuudella ei ole mitään tekemistä kummankaan asian kanssa, ei seisominen sinänsä ole noloa.

Ei se erektio niin ihmeellinen asia ole. Itselläni on jalkojen hieronnassa useasti etenkin, jos olen treenaillut jalat tukkoon edellisenä päivänä alkanut seisomaan eikä ne hierojat sitä varmaan pääsääntöisesti huomaa. Mutta varsinkin lonkan koukistajia hierottaessa saattaa pamahtaa armoton seisokki päälle eikä sille ihminen mitään voi.

Tämän seisontavaaran vuoksi en kehtaa mennä mieshierojalle jalkojen hierontaan. Paikkakunnallamme on hierojakoulu ja käyn pääsääntöisesti siellä hieronnoissa edullisten hintojen vuoksi.

Viime viikolla sitten homma meni pidemmälle ja kun naispuolinen hierojaopiskelija hieroi voimakkaasti ja täysin luonnollisesti pakaroitani ja kun kalu alkoi turvota ja hän jatkoi pahaa aavistamatta hierontaa niin kohtahan sykin ja pyörin siinä makuulla ja hän hellitti hienovaraisesti hetkeksi hieronnan, kun huomasi tapahtuneen.

Tuntuihan se hetkellisesti hyvältä, mutta enemmän nolotti. En tiedä sitten vaikuttiko tapahtuneeseen se, että hän oli kokemattomuuttaan laskenut alushuosut niin alas, että hänen hieroessaan sormet hipaisivat välillä pusseja. Totuus on tarua ihmeellisempää, hymyä vaan huuleen. Itsellä kävin joitakin vuosia sitten vähän vastaavanlainen tapaus kun selkäleikkauksen jälkeen sain lähetteen fysikaaliseen hierontaan.

Silloin minulle antoi fysikaalista hierontaa nuori nainen joka opiskeli hierojaksi. Tätä ennen tietenkin varsinainen naishieroja kysyi, että voiko hän tää nuori opiskelija nainen hieroa sinua?

1 thoughts on “Erektio hieronnassa ilmasta seksiä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *